Etusivu > 31.12.2008 Uuden Salon juhla

Uusi Salo juhlii valoin ja äänin

Suomen suurimmassa monikuntaliitoksessa syntyvä Salon kaupunki juhlistaa syntymäänsä uudenvuodenaattona valotaiteilija Ekku Peltomäen valoääniteos Finlandialla (säv. Jean Sibelius), joka esitetään Salon torilla sekä klo 18.00 että vuoden vaihtuessa klo 24.00.

Ennen klo 18.00 alkavaa esitystä torilla on tarjolla uusille salolaisille glögiä ja pitkopullaa, joka kuntaliitoksen kymmenissä ellei sadoissa erilaisissa kokouksissa ja työryhmissä on saanut nimen "junttapulla".

- Jatketaan nyt loppuun asti junttapullalinjalla, koska se on tähän astikin hyvin toiminut naurahtaa nykyisen Salon kaupunginjohtaja Matti Rasila.

Rasila tulee toimimaan uuden Salon kaupunginjohtajana kuukauden päivät, jonka jälkeen johtotehtävät siirtyvät Antti Rantakokolle.

Glögitarjoilun lisäksi yleisö saa nauttia Piazza Brassin puhallinmusiikista ja Turun Sirkuksen taitavista esiintyjistä. Ohjelman virallinen osuus alkaa uuden Salon kaupunginvaltuuston puheenjohtajan Jukka Roosin tervehdyksellä. Ennen Finlandiaa kuullaan mieskuoro Laulu-Seppojen esittämänä Siunaa ja varjele sekä Suomen laulu. Kuoro on mukana myös valoääniteos Finlandiassa. Tilaisuus päättyy uudenvuoden tervehdykseen, jonka esittää kaikkien kuntajohtajien puolesta Matti Rasila.

Vuoden vaihtuessa tilaisuus uusitaan puheenvuorojen, kuoromusiikin ja valoääniteoksen osalta. Lisäksi ohjelmassa on Halikon käätyjen luovutus uuden Salon kaupungin haltuun. Sekä Halikon että nykyisen Salon kaupungin käädyt tullaan myöhemmin asettamaan esille todennäköisesti uuteen kaupungintaloon, joka otetaan käyttöön vuonna 2011.

Toritapahtuman lisäksi Salon seudun radio 88,2 lähettää koko päivän asiaa ja viihdettä uudesta Salosta. Lähetys alkaa aamuyhdeksältä ja päättyy puolen yön jälkeen Finlandiaan sekä tulevan kaupunginjohtajan Antti Rantakokon haastatteluun ja uudenvuodentervehdykseen. Koko päivän lähetyksessä on luvassa sekä asukkaiden että asiantuntijoiden ajatuksia uudesta kaupungista. Radiopäivän juontaa 88,2:n Piia Koriseva.

Uusi Salon kaupunki muistaa myös kaikkia vuonna 2009 Salon aluesairaalassa syntyviä vauvoja, olivat he sitten salolaisia tai ulkopaikkakuntalaisia, bodyillä, joissa lukee "Syntynyt Salossa 2009".

Lisätietoja: Seututiedottaja (1.1.2009 alkaen uuden Salon viestintäpäällikkö) Teija Järvelä, 044 778 2151, www.salo2009.fi

Julkaistu: 29.12.2008 09:02

<< Etusivulle

Tiedotteet

Päätökset

Salo 2009 -palautetta

Onko mielessäsi mietteitä tai mielipiteitä Salon seudun kymmenen kunnan yhdistymisestä? Mitä mielestäsi pitäisi ottaa huomioon, kun uuden Salon palveluja suunnitellaan?

Voit lähettää ehdotuksesi, kommenttisi tai mielipiteesi sähköpostitse tai postitse osoitteeseen:

Salo 2009 / Järjestelytoimikunta
c/o Salon kaupunki
Tehdaskatu 1
24100 SALO

Kaikki annettu palaute käsitellään luottamuksellisesti.